helmi 27, 2022 | Kirja kerrallaan |
Olen pitänyt ”hyvä tulee aina takaisin” -lausahdusta elämäni mottona. Juuri nyt tuollainen ajatus on koetuksella, mutta pidän sen mielessäni. Uskon edelleen, että lapsen voi opettaa pienestä asti huomaamaan hyvän sekä itsessään että muissa. Huomaa...
elo 13, 2020 | Kirja kerrallaan |
Balettitanssija vaihtaa kärkitossut jalkaansa parkkipaikalla voidakseen tanssia asfaltilla ja sirkustaiteilija esiintyy tamppaustelineellä yhden jos toisenkin kerrostalon pihalla. Ei voi sanoa muuta kuin, että taidelahja on lahja taiteelle. Taidelaitoksilla ja...
kesä 16, 2020 | Kirja kerrallaan |
”Saunasankarin lorut ovat hihityttäneet mun lapsukaisia töissä. Ja leikkikiuas on todellinen hitti. Ihana löylynheiton sihinä kuuluu leikkinurkkauksesta!” Noin sanoi eräs opettaja, joka oli innostunut sekä kirjasta että leikistä yhdessä lasten kanssa. Mikäpä sen...
touko 15, 2020 | Kirja kerrallaan |
Olen viime aikoina kuunnellut lukuisia naisten kirjoittamia tarinoita. Välillä oikeanlaisen, just fiilikseen sopivan kirjan löytyminen on työlästä. Useimmiten luen ja kuuntelen teoksia, joita joku kirjavinkkaaja lehdessä, somessa tai blogissa suosittelee. Tällä kertaa...
maalis 29, 2020 | Kirja kerrallaan |
Kuuntelin lyhyen ajan sisällä kaksi täysin erilaista tarinaa. Ensimmäiseen tartuin suosituksen perustella ja toisen aivan vastakkaisesta syystä. Sen hehkutuksia saaneen kirjan aloitin suurin odotuksin ja keskeytin melko pian. Viikkojen päästä aloitin saman uudelleen...
tammi 25, 2020 | Kirja kerrallaan |
Pitääkö kirjalle antaa toinen mahdollisuus, jos se ei yhtenä hetkenä nappaa mukaansa? Ainakin Elena Ferranten ja Markus Ahosen kirjojen kanssa se kannatti. Loistavasta ystävästä kirjoitin jo aiemmin, mutta nyt tahdon sanoa muutaman sanan Sydämenmurskajaisista....
Viimeisimmät kommentit