Liikunnanilon lisäksi liikunnan toteutuksessa tärkein pointti on se, että ohjaaja/ope tietää, mitä taitoja hänen ryhmänsä tai luokkansa lasten tulisi harjoitella: mitä kenellekin pitää opettaa.
Samassa ryhmässä yksi heittää takaperin kuperkeikat mennen tullen ja toiselle jo tasahyppy tuottaa hankaluuksia.
Näihin tilanteisiin rinnakkain toteutettavat ja eritasoiset temppuradat sekä ”katsastusasema” ovat mitä manioin ratkaisu, mutta niihin palaan myöhemmin kevään aikana.
”Arki nyt vaan on sellaista, että aina ei pysty”, eräs ope totesi ääneen. Niinpä. Vaikka kuinka tahtoisi valita opetettavan sisällön lasten liikuntataitoihin perustuen ja omia havaintojaan hyödyntäen, se ei joka päivä ole mahdollista.
Varsinkin niinä päivinä, kun kylmä kipuaa pakkasrajoille, tekee mieli keksiä jotain ihan muuta. Jotain sellaista, joka innostaa koko porukkaa niin, että kylmää ei edes huomaa.
Vastaus on leikkivarjo. Monet ovat jo käyttäneet leikkivarjoa ulkona,mutta oletko sinä? Tänä vuonna? Näillä pakkasilla?
Jos ensimmäinen ajatuksesi on ”ei meillä ole”, kilauta kaverille. Tai laita viesti kaikille kollegoille. Naapuripäiväkodista tai -koulusta varmasti löytyy. Omasta kunnasta tai kaupungista kyllä löytyy. Jossain on oltava, niin paljon niitä on Suomessa myyty jo 30 -vuoden ajan. Jopa oman talon varastosta saattaa löytyä – sieltä hyllyn perältä.
Jos ajattelet sen olevan liian työlästä – kuivattaminen ja kaikki, höpsis. Leikkivarjo ulkona on niin ihana, että vaiva kyllä kannattaa. Ja se kuivuu oven päällä oikein nopeasti.
Vie varjo ulos heti tänään tai tällä viikolla. Edes yhtenä päivänä. Varsinkin, jos näpit eivät kestä luistin- tai hiihtohommeleita tai kunnon pulkkamäkeä ei ole.
- Varjo lumelle ja lapset ympärille juosemaan.
- Varjo ylös ja valitut värit alta juosten toiselle puolelle.
- Varjo maahan, höttolunta päälle ja hupsista ylös heittäen lumi lentoon.
- Nassikkapainia leikkivarjomatolla.
- Kuperkeikkoja lempivärin päällä.
- Tarkkusheittoja lumipallolla kaverin määräämään väriin.
- Ja jos oikein innostutte, ota leikkivarjo mukaan myös jäälle.
Pitäkää hauskaa! Naurakaa ja huutakaa ilosta!
Terveisin Elina Pulli/Pulina Elli
************
Kirjoituksen kansikuva on Jii Roikosen käsialaa kirjassa: Liikkua, leikkiä ja luoda.
www.elinapulli.fi -sivulta voit lukea Pulina Elli -blogin muitakin aiheita: Kirja kerrallaan, juttuja omista ja muiden kirjoista. Vauhdikkaat vaihdevuodet kuumottavat Pulinaa niin, että välillä tulee kirjoitettua paljastuksia naisen elämästä.
Samaiselta sivulta, kohdasta Keikat, näet milloin esiinnyn lavarunotapahtumissa tai vaikkapa tarjoan lorukahvit vauvaperheille.
Viimeisimmät kommentit