Liikkumaan opettaminen on itsenäisyyteen kasvattamista. Enkä nyt tarkoita, että ihan pienten tärkein homma olisi oppia selviytymään kaikesta itse. Ehei! Kaikki ajallaan. Myös saksien käytön ja kynäotteen opettaminen.
Otin tämän nyt tähän esimerkiksi ihan siksi, että aiemmin postaamaani videoon tuli aika erikoisia kommentteja sekä netissä että kasvotusten keskustellen. Hehkuttelin Ylen artikkelia, jossa kerrottiin päiväunirutiinien muuttamisesta ja siitä, kuinka pienillä oivalluksilla voidaan lisätä lasten päivittäisen liikunnan määrää.
Eräs puolituttuni sanoi pelkäävänsä, että esimerkiksi kädentaitojen opettelu on suorastaan vaarassa jäädä vähemmälle, kun liikunnan osuutta lisätään lasten päivässä. Mutta eikö niin, että jokainen koulutuksen saanut varhaiskasvattaja tietää, että karkeamotoriikka kehittyy ensin? Hienomotoriset taidot kehittyvät myöhemmin. Ei siis huolta.
Koska kaikki lapset eivät enää leiki pihoilla ja opettele motorisia taitojaan perheen tai kavereiden kanssa liikkuessaan, varhaiskasvatuksen on vastattava haasteeseen. On muutettava toimintatapoja niin, että voimme taata mahdollisimman hyvät kehittymisen edellytykset kaikille lapsille, erityisesti niille vähän liikkuville.
Liikkuminen on lapselle hyvin luonnollinen ja ihana asia. Tämän ovat onneksi ymmärtäneet yhä useammat ammattikasvattajat, siitä kiitos heille. Oppiminen on iloista tekemistä ja mielekästä toimintaa. En malta olla kertomatta, että kun kotikunnassani kysyttiin eskarilaisilta, minkälainen on paras eskaripäivä, suurin osa vastauksista liittyi liikkumiseen. Vastauksissa vilisi keinumista, tramppaa, pihaleikkejä, kiipeämistä ja pelaamista.
Saatatte (saatte) pitää minua käytännön toiminnasta vieraantuneena tätinä, mutta silti sanon näin. Varhaiskasvatustyö olisi helpompaa ja itsellekin antoisampaa, jos vaikka joka päivä rakennettaisiin temppurata, juostaisiin niin, että tulee hiki ja hypittäisiin pelkästä ilosta. Nimittäin lausahdus ”paikallani jaksan olla, jos saan ensin juosta kunnolla” sisältää ajatuksen siitä, että lapset kyllä oppivat myös rauhoittumaan ja tekemään hiljaisempia hommia, jos pedagogi osaa ja uskaltaa kuunnella lasta, hänen mielenkiinnonkohteitaan.
Tässä vielä lopuksi pari vanhaa, vuodenaikaan sopivaa, lorunpätkää. Luistelemaan ei ihan vielä taida päästä kuin Lapissa, mutta jääpiparin voi leikisti piirtää myös lattialle. Ensimmäinen loru liittyy blogikirjoituksen pääkuvaan. Molemmat kuvat ovat Virpi Pennan käsialaa kirjassa Loruloikkaa!
Lätäkkö
Lätäkön pinnalla ratisee,
kiva kerros jäätä.
En malta olla koittamatta
kengän kantapäätä.
Riitisee, ratisee ritsiä,
jää on ihan pitsiä.
HAA!
Sen hakkaan rikki,
korjatkoon sen pakkastikki.
Piparipuu
Luistinta varovasti siirrän,
jäähän piparin piirrän.
Jääpipari laulaa,
kun piirrän sille kaulaa.
Vielä silmät ja suu,
siitä tuleekin
piparipuu.
Terveisin ja liikkumisen iloa toivotellen Pulina Elli
Katso myös muita juttujani osoitteesta www. elinapulli.fi ja ryhdy seuraamaan Pulina Elli –facea.
Viimeisimmät kommentit