Näinä aikoina naisvoimistelusta tuttu avorivistö on noussut uuteen arvoon. Paikanmerkeillä, katuliiduilla tai kepillä hiekkaan piirtäen merkatut suorituspaikat takaavat turvavälit ja mahdollistavat yhdessä tekemisen ja monenlaiset rinnakkaisleikit.

Netti on täynnä metrikärsänaamareita, turvaväliratkaisuja ja päähineitä, jotka on tehty lötköpötköistä. Ne ovat hauskoja, paitsi jos ryhtyy ajattelemaan, miksi ne on tehty.

Mutta solumuovipatukka, jota vesinuudeliksikin kutsutaan, on ihan oikeasti hauska liikuntaväline. Se on edullinen ja myös helppo puhdistaa, jos kaikille ei riitä omaa.  Tässä muutama lötköpötkövinkki oman kehittelysi inspiraatioksi.

Lötkömiekka. Asettukaa miekkailijoina vastakkain niin, että kummankin oma lötköpötkö mahtuu pitkänä väliinne. Tästä mittakohdasta kumpikin saa ottaa yhden askeleen eteenpäin (välimatkaa tällöin vajaat 3m). Piirtäkää viivat hiekkaan tai merkitkää paikat katuliidulla. Pehmomiekkailu on sallittua, kun sovittua viivaa ei ylitetä, eikä vyötärön yläpuolelle tähdätä.

Nuudelijumppa. Asettukaa 4-5 metrin päähän toisistanne. Jokainen seisoo oman patukkansa takana ja hypyt yli tehdään ohjaajan vihellyksestä/merkistä niin, että tulee tehtyä ainakin seuraavat hypyt: tasahyppy eteen, sivulle ja taakse, yhden jalan hyppy eteen, sivulle ja taakse molemmilla jaloilla vuorotellen, haarahyppy, kyykkyhyppy ja hyppy silmät kiinni. Ja tietysti myös pellehypyt.

Pötköristi. Asettakaa kaksi lötköpötköä ristiin ja hypätkää yhden- ja kahden jalan hyppyjä pötkösektoreihin. Keksikää mahdollisimman monta erilaista tapaa hypätä niin, että uimalelu jää jalkaterien väliin.

Pötkökeppari. Rakentakaa kepparirata ja pitäkää lötköpötköa ratsuna.  

Lötkötikka. Kiinnittäkää tarkkuusheittomaaleja seinään tai maalatkaa suuresta lakanasta maalitaulu. Heittäkää jättitikkaa itse sovituilla säännöillä.

Tuulinuudeli. Pyörikää ympäri ja heiluttakaa lötköpötköä kädet ylhäällä niin kovaa kuin jaksatte. Hokekaa samalla muutamaan kertaan: lötköpötkö huh, hah hei, tuulinuudelin tuuli vei. Päästäkää pötköstä irti viimeisellä vei-sanalla ja mitatkaa, kuinka pitkälle se lensi.

Lötköpötkääjän köysitreeni. Heiluttakaa lötköpötköä ylös alas saman tapaan kuin ulkokuntosaleilla kiskotaan painavia köysiä.

Nuudelimyrsky. Aikuinen heiluttaa kahta lötköpötköä eri tahtiin. Yksi lapsi kerrallaan juoksee myrskyn läpi ja juuri silloin, myrsky nousee, eikä kehenkään satu.

Mittarimatonuudeli. Asettukaa etäälle toisistanne. Tehtävänä on kuljettaa lötköpötkö alueen toiseen päähän ”makuuaskel” kerrallaan. Menkää selinmakuulle ja nostakaa pötkö jaloilla niin, että saatte siirrettyä sen pään taakse. Käsiä saa käyttää apuna.  Laittakaa lötköpötkö pään taakse suoraksi niin, että se ”etenee” menosuuntaan.  Nouskaa ylös ja siirtykää lötköpötkön jatkeeksi suoraksi makaamaan (tarkistakaa suunta ja etäisyys muihin). Toistakaa sama niin kauan, että lötköpötkö päätyy sovittuun paikkaan.  

Lötkönletkeästi. Kiertoharjoittelu on nykypäivänä tosi jees, mutta se on lasten mielestä vähän tylsää, paitsi jos suorituspaikkoja on kaksi rinnakkain ja kaverin kanssa tekeminen onnistuu. Erivärisillä lötköpötköillä merkatut suorituspaikat on helppo asetella niin, että turvavälit säilyvät. Pötköstä saa narun tai jumppakuminauhan avulla tunnelin, puihin kiinnittämällä niistä voi tehdä myös värimetsän, jossa kuljetaan matalana keltaisten oksien alta tai hypätään korkealle, kun kohdalle osuu punainen oksanhaara, jota pitää koskettaa jne.

Ja sitten, kun vedet ovat tarpeeksi lämpimiä, lötköpötkön selässä voi tuntea itsensä suorastaan merihevoseksi. Hauskoja päiviä ja hyvää kesää kaikille.

Terveisin Pulina Elli