Taija Tuomisen Kuningaskobra ja Tiikerihai muodostavat kokonaisuuden, jollaista ei pitäisi olla olemassa. Minä tiedän tämän ja se tekee minut hyvin surulliseksi, ennen kaikkea vihaiseksi. Meille, jotka harrastamme kirjoittamista, Taija Tuomisen kirjoittajakurssit ovat käsite. Hän on taitava opettaja, mutta hänen toista romaaniaan jouduttiin odottamaan lähes 20 vuotta. Miksi?

Kuningaskobra antaa siihen vastauksen. Kirjailija kertoo tehneensä toisia töitä ja yrittäneensä kirjoittaa muita tarinoita, fiktiiviä elämiä, mutta ei kyennyt siihen, koska oli kirjoitettava tämä. Kuningaskobra ja sitä edeltävä Tiikerihai kertovat koruttoman tarinan perhehelvetistä, jossa pieni tyttö joutui elämään.

Olin Tuomisen kirjoittajakurssilla vuosia sitten. Muistaakseni sanoin jotain sellaista, että kiitos Tiikerihaista. Nyt minun ei enää tarvitse kertoa, minkälaista kotona voi olla…. ja opettaja vastasi: Kyllä sinun varmaan täytyy kertoa oma tarinasi.

Autofiktioon en kyennyt. Kirjoitin Tukkasurman, dekkarin, jonka lomaan leivoin omaa historiani alkoholistiperheessä. Kirjailijahaastatteluissa välttelin paljastamasta, että juu, päähenkilöni lapsuusmuistot muistuttavat hieman omiani. Vaikka minua tarinani on toisenlainen kuin Tiikerihain ja Ilosen talon tytöillä, väkivallan uhka oli aina läsnä, itsemurhauhkaukset olivat arkipäivää ja minä opin olemaan varuillani. Minusta tuli taitava esittämään, että kotona kaikki hyvin.

Toivon koko sydämestäni, että yhdenkään lapsen ei tarvitsisi pelätä omassa kodissaan. Kenenkään ei pitäisi joutua kaltoin kohdelluksi, hakatuksi, haukutuksi tai mitätöidyksi varsinkaan omien vanhempiensa taholta. Perheväkivalta, alkoholismi ja suoranainen pahuus eivät ole katoamassa Suomesta, eikä maailmasta ainakaan kovin pian. Siksi jokaisen, joka on tekemissä lasten kanssa, kannattaa lukea Tiikerihai ja Kuningaskobra.

Suomi on hyvinvointivaltio, jossa suurimmalla osalla lapsista on hyvä olla. Mutta edelleen liian moni lapsi joutuu elämään olosuhteissa, jotka ovat kaukana normaalista. Nämä pikkureppanat ja minikovikset tarvitsevat lähelleen rohkean aikuisen, jonkun joka puuttuu asioihin ja sanoo, että tämä ei käy! Ennen kaikkea jonkun on osoitettava pikkutaijoille ja -elluille, että sinä olet hyvä. Jokaisella lapsella pitäisi olla oma Hiljansa kuten Taija Tuomisella ja leikkipuiston täti kuten minulla. Joskus yksikin turvallinen aikuinen riittää.

Itselleni Kuningaskobra on tärkeä kirja monesta syystä, eikä vähiten siksi, että se on selviytymistarina, kertomus kyvystä toteuttaa unelmiaan. Se ei kuvaa ainoastaan ankeaa lapsuutta vaan myös sitä, että kohdatessaan hyviä ihmisiä, lapsi ja nuori voi toipua. Helppoa se ei ole, eivätkä kaikki todellakaan lähde tähän elämään samalta viivalta. Takamatkaa riittää hyvin monella, kuten Hesarin kolumnissakin todetaan.

On hienoa, että kirjailija antaa kasvot perheväkivallalle ja siitä toipumiselle. Enkä nyt malta olla mainitsematta, että teoksen muu anti, kirjallisuus- ja kustannusalan elämään liittyvät tarinat olivat erittäin mielenkiintoisia. Viihdyttävyydessään ne kevensivät rankkaa aihetta juuri sopivasti. Taija Tuominen kirjoittaa taitavasti. Hän antaa takaisin ja nokittelee, on säälimätön sekä itseään että muita kohtaan. Mutta samalla hän kertoo hyvin lämpimästi ystävistään, itse valitsemastaan perheestä, ja niistä työtovereista, joita hän kunnioittaa.

Olen lukevinani Tuomisen kirjoittamien rivien välistä ajatuksen, jota itse pidän tärkeänä: Usein sanotaan, että pitää oppia antamaan anteeksi väärintekijöille. Minun mielestäni merkittävämpää on osata osoittaa kiitollisuutta ja rakkautta niille, jotka kohtelevat sinua hyvin.

Kuningaskobra on hieno kirja, Erja Manton lukemana siitä tuli vahva elämys. Lukekaa, kuunnelkaa, vaikuttukaa ja pitäkää toisistanne huolta.

Terveisin Pulina Elli

Tutustu myös muihin juttuihini osoitteessa elinapulli.fi tai ryhdy seuraamaan Pulina Elli face-sivua. Bloggaan kolmesta eri teemasta: Kirja kerrallaan, juttuja omista ja muiden kirjoista. Lupa liikkua, kirjoituksia lasten liikunnasta. Vauhdikkaat vaihdevuodet, tunnustuksia naisen elämästä.