Kuuntelin lyhyen ajan sisällä kaksi täysin erilaista tarinaa. Ensimmäiseen tartuin suosituksen perustella ja toisen aivan vastakkaisesta syystä. Sen hehkutuksia saaneen kirjan aloitin suurin odotuksin ja keskeytin melko pian. Viikkojen päästä aloitin saman uudelleen ja ajattelin, että eiköhän tämä nyt mene vaikka tässä ikkunoita pestessä.
Noh! Kuuntelin ja ihmettelin, mikä tästä tekee muiden mielestä niin hyvän. Toivoin jopa, että tarinan edetessä kävisi samalla tavalla kuin Ferranten kirjojen kanssa. Niitäkin oli aluksi epäillyt.
Mutta ei. Ei niin millään, vaikka lähtökohta oli toki kiehtova. Sinnittelin kuitenkin loppuun asti, sillä halusin saada tietää, miten kirjailija oli rakentanut kokonaisuuden ja miten tarina päättyisi. Jotain siis oli tehty oikein, vaikka kieli oli kökköä, kaikki henkilöt jumalaisen kauniita, äärettömän rikkaita ja hyväkäytöksisiä. Miehillä oli jykevät leuat, jäänsiniset silmät ja naisilla upeat kutrit hennoilla hartioillaan. Mikään ei oikein tuntunut miltään.
Päästyäni kirjan loppuun selasin Storytelin valikoimaa ja silmiini osui aivan uusi teos, Eeva Klingbergin Syvän maan juuret. Valitsin kirjan kuunneltavakseni, vaikka siitä oli kirjoitettu aikamoinen täystyrmäys: Tylsä.
Onneksi tein niin, sillä aiemman arvion kirjasta tehnyt ihminen ei voisi olla enempää eri mieltä kanssani. Klinbergin kirja on upea. Se on hieno tarina, jota laatiessaan kirjailija on onnistunut käyttämään rikasta ja ilmaisuvoimaista kieltä ilman, että mikään kuulostaa väkisin väännetyltä tai tekemällä tehdyltä. Tarina sijoittuu 1930 ja 1970 -lukujen Alabamaan ja kertoo Ernest Grey -nimisen kirjailijan ja hänen perheensä tarinan.
Kun olin jo täysin uppoutunut Newpine kaupungin elämään, valkoisen ja mustan pojan väliseen ystävyyteen, luokkaeroihin ja säilyketehtaan historiaan, minun oli käytävä tarkistamassa kirjan nimiölehdeltä, onko tämä tosiaan suomalaisen kirjoittama teos. Eeva Klingbergin on täytynyt tehdä valtava määrä taustatyötä ja elää Ernestinä kanssa jo vuosia ennen kuin tarina oli valmis.
Ensimmäinen kirja, josta mainitsin on Seitsemän sisarta. Aivan liian siirappinen minun makuuni, mutta samalla hyvä esimerkki siitä, että kirjamakuasioista on turha kiistellä. Hyvä, että löytyy jokaiselle jotakin.
Syvän maan juuret saa minulta vahvan suosituksen. En mieti omaa historiantuntemustani tai tarinan uskottavuutta, sillä Klinberg on kirjoittanut teoksen, joka saa minut ajattelemaan tämä olisi voinut tapahtua.
Eläytyessäni tarinaan haistoin tuoreen tomaatin, näin hikisen mustan selän, pikkuruisen kirjakaupan ja perheen äidin tympeän ilmeen, kuulin kirjoituskoneen nakutuksen ja murskautuvien rystysten äänen, tunsin kaarnan ja köyden karheuden sekä viskin löyhkän. Kaupunkilaisten toisiaan kohtaan tuntema epäluulo ja viha oli kuvattu yhtä väkevästi kuin rakkaus, omien puolella oleminen ja kunnian säilyttäminen.
Kirjan viimeinen kolmannes on niin täynnä yllätyksiä, että en voi olla toteamatta samalla tavalla kuin eräs kirjallisuusagentti Barney kirjan sivulla: Tämä on ihan helvetin hyvä tarina.
Terveisin
Pulina Elli
Tsekkaa myös elinapulli.fi
Viimeisimmät kommentit