Meillä 50+ naisilla on kropassamme monia asioita, joista mielellämme luopuisimme, ainakin minulla. Lantionpohjanlihasten laiskuus ei todellakaan ole ainoa juttu, jonka toivottaisin kokonaan huuthemmettiin, jos voisin.
Sen kanssa on elettävä tai sille on tehtävä jotain. Ja nuoremmille nyt ihan tiedoksi, että tässä iässä se vaatii ihan erikseen suoritettavaa jumppaa, koska sitä ei luonnostaan enää joka päivä tapahdu.
Niveljäykkyys, ne kuumat aallot, ihon muuttuminen, peilikuvan vaihtuminen ja mitä näitä nyt on. Itselleni hankalinta on, että en enää ole yhtä vikkelä ja vahva kuin ennen. Eikä yhtään auta tieto siitä, että fyysisen toimintakyvyn puute johtuu osittain sairaudesta, kroonisesta lymfaödeemasta.
Joo, joo olen itselleni lempeä ja armollinen. Mutta silti ärsyttää. On ryhdyttävä vastaiskuun!
Ai niin se henkinen puoli – meikäläisenkin on tullut mietittyä että ”tässäkö tämä nyt oli?” Lapset ovat lähteneet, työelämä on uomissaan ja silleen. Olisi helppo tyytyä siihen mitä on ja se olisi ihan ok. Mutta jotain ihan muuta pliis! Vähän äksöniä, leikillisyyttä tähän elämään. Sitä minä olen kaivannut ja nyt saanut.
Merenneitouinti on hauskaa. Se on niin kivaa, että minulla ei ole mitään hankaluutta nousta perjantaisaamuisin ennen kuutta ja olla altaassa ennen seitsemää. Muina aamuina hidastelen Hesarin kanssa ikuisuuden.
Eräs tuttavani kysyi, ”kuvitteletko silloin olevasi satumaailmassa?” Jouduin vastaamaan, että minulla menee kyllä kaikki ajatukset siihen, että opin ne liikkeet ja pääsen eteenpäin: lantio, niska, hartiat… Mikä sen parempaa treeniä keski-iän ylittäneelle toimistotyöntekijälle, jonka hartiaseutu on kuin betoniporsas ja lantion liikkuvuus luokkaa ”burleskitunnilla naurattaa”.
Lihas- ja liikkuvuusharjoitteet tulevat kuin kaupanpäällisinä. Muuten on pelkästään hulvatonta. Isketään kärpäslätkillä ilmapalloa, heitetään palloa toisillemme ja samalla pidetään ruoto kuosissa. Sitten sukelletaan altaan pohjaan pystytetyn renkaan läpi, noustaan ylös ja tehdään merenneitotervehdys opettajan kannustaessa.
Helppoa se ei ole, enkä minä millään muotoa ole tässäkään lajissa viehkoimmasta päästä. Kaikkea muuta. Kuperkeikka on vino, eikä käsinseisonta enää onnistu… Mutta ei sillä ole mitään väliä. Sekään ei haittaa, että jouduin suonenvedon takia jättäytymään pois letkasta, jossa tartuttiin edellisen pyrstöön ja yritettiin saada yhteinen rytmi.
Minun vastaiskuni vaihdevuosille on leikki, elämälle nauraminen sekä omalle peilikuvalle osoitettu lempeä ja hyväntahtoinen, hieman vino hymy.
My name is Eckerö, Mermaid Eckerö.
Viimeisimmät kommentit