Aina silloin tällöin ajattelen, että en kirjoita enää mitään lasten liikunnasta. Olen jo sanottavani sanonut kirjoissa, peleissä, runoissa, lehtijutuissa ja luennoilla. Mutta sitten käykin niin, että saan palautteen tuntemattomalta ihmiseltä. Semmoinen vetää nöyräksi. Ja kiitolliseksi. Olen saanut tehdä työtä, jota rakastan ja kuulemani mukaan siitä on ollut iloa myös muille:

Niinpä päätin aloittaa uuden Lupa liikkua -kirjoitussarjan. Uudenvuodenlupaukseni on tämä: julkaisen noin kerran viikossa liikuntavinkin, jonka voi saman tien ottaa käyttöön puhelimelta lukemalla tai tekstin tulostamalla. Kesällä pidän toki taukoa, mutta muutoin lupaan olla melko lailla säännöllinen.

Joskus pohjustan vinkkaustani vasupohdinnalla tai motoriseen kehitykseen liittyvillä tutkimuksilla. Toisinaan (kuten tänään) julkaisen pelkän liikkumaan houkuttelevan lorun.

Eli jos maanantaiaamuna mietit, että mitähän sitä tänään tekisi lasten kanssa, klikkaa Lupa liikkua -bloggaus auki Pulina Ellin facesta tai suoraan kotisivuiltani elinapulli.fi

En lupaa, että tämä riittää laadukkaaksi liikuntakasvatukseksi, mutta yhtä kaikki: näitä vinkkejäni toteuttamalla tulee ainakin tehtyä ihan oikeita asioita.  Voit huoletta jakaa postauksiani ja käyttää julkaisemiani tekstejä omassa työssäsi. Ei voi mennä pahasti pieleen, eikä maksa mitään. Ainut, mitä pyydän, on se, että kun käytät vaikkapa alla olevaa runoa kirjoituksestani irrotettuna, mainitset tekijän nimen niin kuin hyviin tapoihin kuuluu.

Piparipuu

Luistinta varovasti siirrän,

jäähän piparin piirrän.

Jääpipari laulaa,

kun piirrän sille kaulaa.

Vielä silmät ja suu, siitä

tuleekin piparipuu.

Elina Pulli

Toivotan kaikille iloisia talviliikuntapäiviä ja hyviä luistelukelejä. Muistattehan, että mitä useamman kerran kaatuu, nousee, kaatuu ja nousee, sitä paremmaksi tasapaino jäälläkin kehittyy.

Kirjoituksen kansikuva on pelistä Vauhtia ja vipinää