Seurasin keskustelua, jota käytiin alle kolmevuotiaiden aamupiireistä. Mielipiteitä oli monia, myös niitä, joissa koko aamupiiriajatus asetettiin kyseenalaiseksi.
Tuli mieleen lähes 30v takaiset ajat Montessori-leikkioulussa . Silloin, siinä päiväkodissa oli sellainen käytäntö, että lapsia istutettiin risti-istunnassa ja kädet sylissä jopa kolme varttia pari kertaa päivässä. Minäkin luulin, että se oli oikein, kunnes uskalsin olla toista mieltä.
Keskustelua aamupiirikäytännöistä on hyvä käydä. Ei nimittäin ole olemassa vain yhtä totuutta, ainoastaan hyviä kysymyksiä. Omien päiväkotiaikojeni lisäksi näen juuri nyt silmissäni opettajan, joka yrittää pää punaisena saada alle kolmevuotiaat ”tottelemaan” ja tekemään mallin mukaan, kun kyseessä on liikuntatuokion alkuverryttelyosuus. Mielikuva johtuu siitä, että kuulin vastaavan tarinan aivan lähiviikkoina.
Haluan heti korostaa, että minä en moiti niitä ihmisiä, jotka toimivat, kuten edellä kuvaan. En tietenkään. Haluan vain auttaa sanomalla: ei tarvitse. Varhaiskasvattajan ei tarvitse onnistua moisessa. Alle kolme vuotiaan ei tarvitse osata alkuverkkaa samaan tapaan kuin entisajan koululiikkatunnilla. Pienen ihmisen ei tarvitse jaksaa istua paikoillaan yhtään sen pidempään kuin ruokailu tai kivan kirjan kuunteleminen aikuisen sylissä kestää.
Mutta jos ajatellaan, että piirimuodostelma on se, mikä edelleen pitää lapsille opettaa ihan pienestä pitäen, minä tekisin sen näin:
Asettaisin ryhmähuoneeseen, nukkariin tai muuhun rajattuun tilaan pehmopaloja, paikanmerkkejä, tunneleita ja tasapainoalustoja. Ehkä asettelisin ne piirin muotoon. Ottaisin itsellesi ja työkaverilleni paikan sellaisesta kohdasta huonetta, että näkisimme kaikki lapset parilla silmäyksellä. Istuisin mukavasti ja ottaisin kukin lapsen vuorollaan syliini.
Juttelisin hänelle ne asiat, jotka aamupiirissä olisi tarpeen kertoa ja ennen kaikkea antaisin hänelle aikaa oman puheen tuottamiseen. Houkuttelisin sanoja ilmoille ja käyttäisin kaiken käytössäni olevan mimiikan ja kehonkielen, että saisin lapsen innostumaan juttelusta. Toistaisin saman jokaisen lapsen kanssa erikseen ja antaisin muiden lasten leikkiä sillä aikaa ”aamupiirissä”.
Lopuksi kiittäisin kollegaani, joka samaan aikaan ohjasi muita lapsia tasapainoilemaan, ryömimään, hyppimään ja leikkimään temppuradalla. – Siis osallistumaan toiminnalliseen aamupiiriin sillä aikaa, kun minä jutustelin mukavia.
Toimii. Olen nähnyt tämän tyyppisen tilanteen kotikaupunkini päiväkodissa viime keväänä, enkä yhtään epäile, etteikö se onnistuisi keneltä tahansa. Toki se edellyttää pedagogista keskustelua ja ymmärrystä siitä, mitä alle kolmevuotiaan pitää tai kuuluu osata.
Ai niin. Jos yhteinen aloitus tuntuisi tärkeältä, valitsisin lorun, jonka lapset jo tuntevat:
Hyppää, hyppää, hyppytassu.
Hyppää, hyppää hytkymassu.
Sinä senkin sylihassu.
Myös loppuun sopisi vanha tuttu runo:
Olet raukea, rento, hauras ja hento.
Voimakas pieni olet näyttänyt tieni.
Voimaa minusta saat,
ääriviivoista piirrän maat:
karttasi kaikkein tärkeimmän
kehosi ympäri ympyrän.
Ihania hetkiä taaperoiden kanssa,
toivottaa Pulina Elli
Seuraa Pulina Elli -facesivua tai käy katsomassa muita juttujani kotisivuiltani: elinapulli.fi
Blogikuva: Virpi Penna Teoksessa Temppuja Taaperoille (Tammi: 2006)
Viimeisimmät kommentit