Muistan, että vaihdevuosien alkaessa olin sellainen kuumakaarina, että kaupassa karkkihyllyjen suklaat sulivat ja lakritsit notkistuivat, kun kuljin niiden ohitse. Välillä piti työntää pää Cittarin pakastealtaaseen ja tuli verrattua omia kasvoja pakasterapujen mainoskuvaan. Ja nyt tuntuu, että aikakin on sulanut johonkin. Mutta aivan kaikkeen vaihdevuodet eivät sentään ole syypäänä. Ihan vaan muut kirjoituskiireet ovat aiheuttaneet blogitauon.
Jo esikoisromaanissani Tukkasurmassa puhun kuumista aalloista, mutta silloin kyseessä oli se, että sytostaattihoidot aloittivat meikäläisen vaihtarit aivan liian aikaisin. Tuolloin lääkäri sanoi: ”Oireet tulevat lääkehoidon takia tosi rajuina ja nopeasti, mutta kyllä ne sitten loppuvatkin nopeammin.” Vähänpä hän tiesi. Jo kymmenen vuotta olen odotellut loppusluuttia.
Välillä tuntuu kuin elämä olisi yhtä Lontoota. Nivelet ratisevat kuin Lontoon rakeet ja naama on väriltään kuin kaksikerroksinen bussi. Helvetillinen kuuma aalto ja jäätävä vilu vuorottelevat aivan kuin tulisivat eri hanoista samalla tavalla kuin vesi Londonissa. Tuliaiseksi ostamassani jääkaappimagneetissani lukee Keep calm and write on! Siksipä olen viimevuodet kirjoittanut ja esittänyt vaihdevuosiläppää lavarunojen muodossa ja nyt tekeillä on viihderomaani.
Käytän syksyllä julkaistavasta äänikirjastani Kaisa Haataisen keksimää genretermiä turkeylit. Romaanin nimi ei vielä ole julkinen, mutta loppusyksystä julkaistaan audioteos, joka on kevyttä ja kivaa vähän vanhemmille muijille. Meille, joilla on toki heiluvammat heltat ja leveämmät takapuolet kuin chiklit -ikäisillä, mutta myös mehevämmät tarinat.
”Vallattomat vaihdevuodet, nenänalus hiestä märkä. Leuka täynnä haituvaista. Se se vasta syökin naista…”
En suostu häpeämään hikoilua, kasvojen punehtumista tai limakalvojen kuivumista. En edes sitä, että halukkuuteni on aivan eri luokkaa kuin nuorempana. Teen hommasta runoja ja huumoria. Iloitsen siitä, että vaihdevuosia käsitellään taiteen keinoin monessa paikassa ja myös tietoa on saatavilla. Toisin kuin menneinä vuosikymmeninä. Siis iloisesti eteenpäin ja leuka pystyyn, vaikka daisarit eivät enää ihan pydessä olisikaan.
Kuvassa on omat kasvoni ja ”runomaljassa” erään lavarunoni tekstiä. Kuva on tehty progradu-työtäni varten. Käsittelen Jyväskylän Yliopistoon tekemässäni gradussa omaa lavarunouttani ja samalla myös elämänkaartani. Yksi graduun liittyvistä runoista on vaihtareista kertova Naisen kroppa, jonka olen kirjoittanut trokeemankelin avulla.
Kroppamuutoksistani ja vähän myös elämästäni kerron videolla, jonka nimi on Mä ostin märkäpuvun. Mainitut lavarunot eivät liity tekeillä olevaan viihderomaaniin, sillä äänikirja ei kerro minusta vaan eräästä Orvokista. Toki hänelläkin on vaihdevuodet meneillään ja paljon sanottavaa, kuinkas muuten.
Kontion Orvokki on melkoinen muija, vietän mielelläni seuraavat puoli vuotta kaiken vapaa-aikani hänen seurassaan kässäriä viimeistellen. Tiedän, että se kuulostaa muiden kuin kirjoittavien ihmisten korviin kummalliselta, mutta totta se on: hahmo on ruvennut elämään ihan omaa elämäänsä.
Välillä ajattelen, että Orvokki on aivan mahdoton ja on ihan hänen oma syynsä, että ystävyys on katkolla. Samalla tunnen häntä kohtaan empatiaa ja toivon, että hän pystyy saavuttamaan ne kolme tavoitetta, jotka hän on itselleen asettanut. Ja sanottakoon vielä, että se hänen liikeideansa on ihan huippu.
Lisää tuonnempana ja nyt vain iloisia päiviä, rakkautta ja rauhaa maailmaan.
Terveisin Pulina Elli
Kandee muuten ruveta seuraamaan mun Facebookkia: Pulina Elli ja Instaa @pulinaelli
Viimeisimmät kommentit