Sylisampo
Runoja vauvoille vanhemmille
2018 Lasten keskus
Kuvittaja: Karoliina Pertamo
”Ei mitään varsinaista Kalevalaa, mutta Trokeemankelin hyväksymiä, kahdeksantavuisia säkeitä loppusoinnuilla höystettynä.” Näin minä tätä lorukirjaa ja samalla menetelmällä syntynyttä lavarunoani usein esittelen. Runot on tosiaan kirjoitettu Kalevalaisen runokielen seuran ylläpitämän Trokeemankelin avulla. Sylisampo on yksi suosituimmista lorukirjoistani ja sen nimikin on minusta ihana. Olen aina keksinyt kirjojeni nimet itse, mutta läheskään aina se ei ole ollut yhtä helppoa kuin tämän kirjan kohdalla. Työhuoneeni seinällä on todella suuri Sylisampotaulu, joka vuonna 2018 roikkui Helsingin KIRJA-messujen katossa. Sen ja muiden Karoliina Pertamon taidokkaiden kuvitusten äärellä olen käynyt lapsenlapseni kanssa monet ihanat keskustelut sylittelystä ja halittelusta.